13.12.2013

Kalevala Korun joulukoristeet ovat keräilykappaleita!


Normaalisti olen Kalevala Korun koristeet ripustanut joulukuuseen tai ikkunalle.
Tänä vuonna päätin kokeilla jotain ihan muuta.

Asettelin tuuhean kuusiköynnöksen vanhan kaappimme päälle ja kiinnitin
köynnöksen oksiin Kalevala Korun joulukoristeet. Yksinkertainen ja siisti.


Kalevala Korun sivuilta:

"Kalevala Korun joulukoristemallisto täydentyy aina jouluisin uudella koristeella. 
Koristeet ovat keräilykappaleita, joihin lyödään näkyviin vuosileima. Leima kertoo esineen valmistusajankohdan myös tuleville sukupolville.  Koriste luo joulun tunnelmaa joulukuusessa, ikkunassa tai vaikkapa koristeena seinällä. Joulukoriste säilyy muistona joulusta toiseen."


Joulukoristeet kimmeltävät upeasti kynttilän valossa, luoden pehmeää joulun tunnelmaa koko tupaan.


Tästä pääset Kalevala Korulle, katsomaan joulukoristeita.


Tuskin maltan odottaa seuraavaa syksyä ja seuraavaa Kalevala Korun joulukoristetta. 
Vuosi toisensa jälkeen ne ovat yllättäneet ihanuudellaan! 

Hyvää Joulun odotusta kaikille ja kiitos kun piipahdit täällä Kurpitsa Villan blogissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti