14.9.2015

Lapuan Kankurit uusi OUTLET tila & SADW blogitapahtuma


Jaana Hjelt Lapuan Kankureilta kutsui SoBlogit SADW iltaan, tutustumaan 
Kankureiden AW2015/16 mallistoon, uuteen upeaan OUTLET-tilaansa, 
Paukun entiseen työkalutehtaan näyttävään miljööseen. 

Iltapäivä hurahti todella nopeasti suunnittelija Heini Riitahuhdan, hyvän ruuan, 
elävän musiikin ja taiteen merkeissä. 


Esillä meille bloggaajille oli Heini Riitahuhdan upean RUUT- malliston lisäksi mm Aoi Yoshizawan AINO ja TIMANTTI -mallistot sekä uutuuksia suunnittelija Reeta Ek:iltä. 


 Tunnustuksena Lapuan Kankureiden taidosta yhdistää kädentaitoja ja tekniikkaa, Lapuan Kankureille on myönnetty TAITO-FINLANDIA 2014 palkinto.


Itse tuotteita hypistellessäni, joka on minulle tärkeää, rakastuin erilaisten materiaalien fiilikseen. Jokainen asia, tekstuuri, väri, fiilis oli mietitty tarkkaan - eri materiaalien kirjo oli hurmaava ja kuvistani huomaatkin, miten ihana on, että tuote tuntuu, sen näet, että päällekkäisten kuvioiden avulla langasta saadaan loihdittua vaikka mitä. Ammattilainen on ammattilainen.


Entäpä erilaisten ja eriväristen tuotteiden yhdistäminen omaan sisustukseen? 
Kankureiden tuotteiden kanssa onnistuu! Tuotteet sopivat yhteen, oli väri tai kuosi sitten kenen tahansa taiteilijan ja suunnittelijan käsistä syntynyt. Harmonia on oikea sana kutsumaan tätä kokonaisuutta.

Siitä se menestys syntyy.
Tarkkaan harkituista, testatuista ja viimeiseen saakka mietityistä lopputuotteista.


Heini Riitahuhta avasi hieman  Ruut-malliston syntyä sekä kertoi työstään Arabian taideosastolla.



Lapuan Kankurit tarjoili meille erinomaisen päivällisen, jonka loihti meille
Simpsiönkullas hotellin väki.
-------------------------
Suosittelen lämpimästi tutustumaan tämän perheyrityksen 
(kuten Esko Hjelt sitä vaatimattomasti kutsui) käyttö ja sisustustuotteisiin. 

Oman osaamisen ja tuotteidensa kautta Lapuan Kankurit vievät 
Suomalaista huippudesignia ympäri maailman, 
nimittäin 60% Lapuan Kankureiden tuotteista lähtee ulkomaille, 
Eurooppaan ja Aasiaan! Mikä enää on sen upeampaa?

Löydät Lapuan Kankurit näistä linkeistä:

Sekä tehtaanmyymälästä
Kustaa Tiitun tie 1, 62100 Lapua
&
Katariinankatu 2, 00170 Helsinki
Lapuan Kankurit Store & Studio, HELSINKI


Suuri kiitos Lapuan Kankurit upean illan järjestämisestä, mukavasta ja rennosta fiiliksestä,
joka syntyi uudessa tilassanne! Jatkossakin tulen mielelläni katsomaan ja hypistelemään 
ihania käyttö ja keittiötekstiileitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti